Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Fagerholman foorumi

Täällä voit lukea ja kirjoittaa tallin arjesta, hevosista ja kaikesta mahdollisesta (ja mahdottomasta) tallin elämästä. Tervetuloa nauttimaan kartanoelämää!

>> Hoitajat ja muut tallilaiset voivat luoda oman käyttäjätunnuksen (anna silloin oikea, toimiva sähköpostiosoitteesi!)

>> Foorumille voi kirjoittaa myös vierailijat

>> Foorumi on tarkoitettu fagerholmalaisten tarinoille ja heidän ajanviettopaikakseen, joten pidetään se yhdessä siistinä ja mukavana hengailupaikkana, kiitos :-) 

 


/ Etusivu / Rakas päiväkirjani... / Even ja Lolan seikkailut ♡

Nimi: Eve
Lähetetty: 11.01.2019
01:07
Otsikko: Even ja Lolan seikkailut ♡
Perjantai 11.1.2019

Perjantai. Viikon paras päivä. Yleensä se tarkoitti tiukkoja mustia farkkuja, vähän turhan paljastavaa punaista pitsitoppia ja smoky eye -meikkejä, Mirkan äidiltään varastamaa (ja ihan hirveän makuista) toffeelikööriä sekä korvia huumaavan kovalla äänenvoimakkuudella soitettua musiikkia.

Mulle uunituoreena hoitajana se tarkoitti kuitenkin Lolan kellertävää hammaskalustoa, sotkunutturaa ja heinänkorsia ihan joka paikassa. Alkeiskurssin kun olisi vielä heittänyt päälle niin johan olisi ollut nätti paketti kasassa. Tämänkö mä sain palkinnoksi siitä, että olin jaksanut kuunnella meidän matikanopea, Kuikkaa, kiltisti ainakin melkein koko viikon? Okei, olen ehkä vähän kiittämätön. Monet haaveilevat hoitajan paikasta ja eivät kuitenkaan hoitohevosta saa, joten pitäisi kai olla jotenkin kiitollinen. En vaan ole tuntenut oloani kauhean kiitolliseksi tänään: Lola sai vihdoin ensimmäistä kertaa upotettua hampaansa mun käsivarteen, kun hain sitä tarhasta. En olisi osannutkaan kuvitella, että se sattuisi ihan niin paljon - puhumattakaan siitä kuolatahrasta, joka ei lähtisi lempparitakistani varmaan koskaan.

"Ensimmäinen monista puremista!" naureskeli Raisa, kun valitin sille asiasta. Kai silläkin on kumminkin jotain huumorintajua, vaikka sitä onkin vaikea uskoa. Ei vaan olisi tarvinnut purkaa sitä muhun, kun mulla oli ihan oikea, aiheellinen syy valittaa. Pitäisiköhän jättää hakematta Lola huomenna, jos se purisikin vaikka Raisaa?

On muuten eräs toinenkin asia, mistä en ole kiitollinen, vaikka aika moni muu olisi. Ja tästä en jousta, ei tule edes paha mieli! Olin saanut tiistain toiminnastani kiitokseksi (tai no, omasta mielestäni se oli paremminkin rangaistus) Luottoapuri-merkin. Siis MINÄ. Luottoapuri-merkin?? Kiitos?? Mä tungin sen syvälle kaappini pohjalle heti ensi töikseni, ettei kukaan saisi mitään ideoita. Jotkut hoitajat ovat kiinnittäneet merkkejään kaappiensa oviin, mutta en todellakaan halua auttaa ketään eikä Luottoapuri muutenkaan ole kamalan katu-uskottava titteli. Näin jollakin merkin, jossa luki "Ei kenenkään orja". Mistäköhän sellaisen voisi saada?

Pakkanen paukkui tänään pihalla ja pääkaupunkiseudulla alkoi vihdoinkin näyttää oikeasti talviselta, mikä näkyi myös hevosten tarhamuodissa. Lolan niskaan oli heitetty kaksi täkkiä päällekkäin ja niiden riisuminen vei oman aikansa, kun vasenta käsivartta särki ihan vietävästi. Päällä oleva loimi oli märkä, joten viikkasin sen siististi tamman karsinan ovessa olevalle tangolle. Toinen loimi oli ihan siisti ja silleen, mutta mä en missään nimessä ollut menossa vintille. Olen ehkä lapsellinen, mutta uskon kummituksiin ihan täysin ja tiedän, että vintit ovat niiden suosikkipaikkoja. Jätin siis loimen viikattuna sattarin pirttipöydälle. Ei kukaan varmaan tunnista, että se on juuri LOLAN loimi..?

Lola ei käy jatkotunneilla, joten sen hommat alkoivat vasta viideltä C-tason koulutunnilla. Olin rukoillut ja rukoillut, että pääsisin itse maanantain ryhmään, jotta perjantaina voisin käydä kavereiden kanssa bileissä. Enpä osannut silloin arvata, että olisin kuitenkin tulossa tallille.

Täysiveritammalla oli pakko olla huono päivä tai jotain. Sen korvat eivät nousseet niskasta millään, vaikka kuinka yritin harjata sen mielen mukaan: tamma vaan potki karsinansa seinää sellaisella voimalla, että mun korvissa soi varmasti vielä huomennakin. Ärsyttävä tuntiratsastajakin oli myöhässä, joten en voinut esitellä kenellekään, kuinka Luottoapuri todellisuudessa olinkaan jättämällä sitä yksin lohikäärmetamman kanssa. Tarkastin kuitenkin Lolan kunnon tunnollisesti korvanpäistä aina kenkiin kiinnitettyihin hokkeihin asti: vaikka mua ärsyttikin, tiesin silti, että Lola ansaitsi ihan hyvää hoitoa ja siitä tulisi mukavampi ainoastaan hyvällä hoidolla.

Seuraavaksi aloin laittamaan sille satulaa ja pääsin heti kiittämään Herraa siitä, että sain syntyessäni uskomattomat refleksit. Ilman niitä olisin nimittäin saanut toisen mustelman käsivarren kaveriksi, tällä kertaa tamman kaviosta mun reiteen. Hevosen hampaat kolisivat ja kirskuivat kaltereita vasten. Jos valitatte siitä, että teidän hoitsut on liian tylsiä, tulkaa toki ihan vapaasti kokeilemaan Lolaa!

Lolan ratsastaja saapui paikalle juuri, kun olin aloittamassa tamman suitsimista. Nakki napsahti siis tuntilaiselle, jonka nimi taisi olla joku Elina tai Elisa tai Emilia. Joku ihan basic kuitenkin. Elina/Elisa/Emilia oli yläasteikäinen ja muka niin taitava silmälasipäinen blondi, joka ei kuitenkaan olisi saanut kuolaimia Lolan suuhun, vaikka sitä olisi osoitettu aseella. Jos en olisi saanut sitä Luottoapuri-merkkiä aiemmin, olisin varmaan tehnyt stopin sille säälittävälle showlle. En kuitenkaan halunnut riskeerata uuden kunniamaininnan ansaitsemista, joten annoin olla ja virnuilin menolle itsekseni. Muistaakseni hoitajien tehtävissä lukee muutenkin, että "avusta oppilaita tarvittaessa" ja siinähän se kumminkin yritti, joten mitä tarvetta mulla oli?

Menin tunnin ajaksi maneesin katsomoon, etsin vakiovilttini ja nökötin siinä hiljaa Elina/Elisa/Emilialle naureskellen. En ole vielä kokenut tarvetta tutustua muihin hoitajiin, koska osa niistä on aika nuoria ja voisivat haitata mun kuuluisaa katu-uskottavuutta, joten omissa oloissani oleminen oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Lähetin jopa snäpin Mirkalle siitä, kuinka ratsastaja antoi Lolalle ihan liikaa pohkeita ja sai sen heittämään protestipukin. Tytön naama muuttui lakananvalkeaksi, se oli ihan parasta!

Jaksoin keskittyä oikeasti ensimmäiset kymmenen minuuttia, sillä kuulisin kuitenkin samat asiat uudelleen ensi maanantaina. Laitoin siis kuulokkeet korviin ja katsoin Netflixistä Riverdalea, jossa olen jäänyt pahasti jälkeen. Iskä nimittäin oli määrännyt koko perheelle Netflix-kiellon marraskuun alusta lähtien ja olin vasta nyt saanut taivuteltua Mirkalta sen tunnukset myös omaan käyttööni. Aika kulkee huomattavasti nopeammin, kun saa katsella Archien sikspäkkiä...

Hevosten kääntyessä kaartoon tunnin päätteeksi menin talliin niiden edellä ja vielä kuulokkeet korvissani, ruutua tuijottaen lainehdin kohti Lolan karsinaa. Seuraava ratsastaja oli jo saapunut paikalle, mutta ei suinkaan ollut ihan mikä tahansa ratsastaja. Se oli POIKA. Hetkinen, oliko toi muuten meidän koulussa?

"Mitä hittoa, mitä mun silmäni näkevätkään? Honkalan lukion nahkatakkityttö ratsastuskoululla", se nauroi. Nyt olin jo satavarma siitä, että jätkä oli meidän koulussa. Olin nähnyt tuon tummanruskean manbunin ja kirkkaan vihreät silmät ennenkin.
"Sun pitää virkistää mun muistia ennen, kuin suostun vastaamaan tohon", tokaisin virnistäen ja painoin Riverdalen pauselle. "Mistä mä tunnen sut? Ollaanko oltu jollain samalla kurssilla?"
"Oon Jamin veli ja Sabinan poikaystävä. Jännää, mä luulin et sä tiesit mut. Jesse siis", toinen sanoi ja kuulosti vähän loukkaantuneelta. Mäkin olisikin kyllä luullut muistavani noin hyvännäköisen tyypin vähän paremmin. Jami oli mun pari wanhojen treeneissä ja luulin tuntevani senkin hyvin, mutta en edes tiennyt, että sillä oli isoveli. Sabina taas oli meidän koulun suosituin tyttö, säkenöivän kaunis SM-tason taitoluistelija. En olisi osannutkaan kuvitella, että sen poikaystävä harrastaisi ratsastusta, saatika sitten A-merkin tasolla!
"Aa! Niinpä! Eve, vaikka sä nähtävästi tiesitkin sen", hymähdin.
"Joo, Jami ei muusta puhukaan", jätkä naurahti. Punastuin vähän. Jami oli kiva kaveri, mutta ei mitään poikaystävämateriaalia. Toivottavasti se ei ihastuisi muhun. "Mutta mitä sä täällä teet?"
"Oon valitettavasti lohikäärmehevosen uunituore hoitaja", mutisin. Jesse näytti hetken järkyttyneeltä ja sen jälkeen siltä, kuin olisi purskahtamassa nauruun.

Päivän ensimmäisen mielenkiintoisen keskustelun pilasi kuitenkin Elina/Elisa/Emilia, joka saapui paikalle Lolan kanssa. Tamma näytti siltä, että puraisisi ihan kohta pään irti taluttajaltaan. Onneksi mun ei tarvinnut ruveta esittämään pätevää ja pelotonta hoitajaa Jessen edessä, vaan se astui karsinaan reippaasti ja otti Lolan ohjat ihan iloisen näköisenä.
"Kyllä se siitä", jätkä sanoi luomatta puolikastakaan katsetta aikaisempaan ratsastajaan. "Lolan kanssa pitää olla vaan kärsivällinen."

Oliko tuo muuten jonkinlainen lempeys, mikä pilkahti tamman silmäkulmassa hetkellisesti? Miksi ihmeessä mua oltiin pyydetty Lolan hoitajaksi, eikä Jesseä? En löytänyt mitään muuta loogista selitystä kuin sen, että edes Jesse ei voinut tykätä tammasta, vaikka se kovasti tuntuikin niin väittävän. Ja sen on pakko tykätä jo vähän vaativammista naisista, kun oli valinnut Sabinan tyttöystäväkseen...

Vastaa tähän
Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!


 

©2019 Fagerholman Ratsastuskeskus - suntuubi.com